Scapa Flow – historiaa ja ensimmäiset sukellukset
Sukeltamassa SS Reginaldissa, vuonna 1915 salmen tukkimiseksi upotetussa aluksessa.
Yksi asioista, jotka täällä piti ehdottomasti nähdä, oli Scapa Flow. Tiesin siitä jo kauan ennen kuin olin kuullutkaan Orkneyn kiehtovasta arkeologisesta menneisyydestä. Scapa Flow'lla on sukeltajien keskuudessa legendaarinen maine, sillä sen pohjaan upposi ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa kokonainen saksalainen laivasto.
Saksalaisen laivaston hylkyjen alkuperäiset paikat. Valokuva: Stromness Museum.
Homma meni näin: kun ensimmäisen maailmansodan aselepo solmittiin marraskuussa 1918, yli 70 aluksen saksalainen laivasto joutui brittien valvontaan Scapa Flow'hun. Se on suojaisa lahti Orkneyn Mainlandin eteläpuolella, ja on toiminut luonnonsatamana jo muinaisista ajoista lähtien. Sodan aikana lahti oli linnoitettu niin, että siellä saattoi turvallisesti pitää kokonaista vihollislaivastoa ja lisäksi brittien omia aluksia. Rauhanneuvottelut olivat käynnissä, ja niiden lopputulos oli vielä auki. Laivastoa komentanut kontra-amiraali Ludwig von Reuter oli eristetty ulkomaailmasta yhdessä minimiin supistettujen miehistöjen kanssa. Radioyhteyksiä ei ollut, ja laivoille toimitettiin vain neljä päivää vanhoja lehtiä, jotta saksalaiset eivät saisi ajantasaisia uutisia.
Jälkeenpäin von Reuter kertoi, että juuri tietojen puute johti päätökseen upottaa laivasto. Lehtien perusteella hän oli vakuuttunut siitä, että rauhanneuvottelut olivat kariutuneet ja vihollisuudet alkaisivat pian uudelleen. Laivaston tuli sodassa upottaa alukset mieluummin kuin antaa niiden joutua brittien käsiin. Siksi alukset valmisteltiin salaa upotusta varten. Ovet, luukut ja torpedoputket lukittiin auki, ja työkalut ja avaimet heitettiin mereen, jotta upotusta ei voisi enää pysäyttää. Sitten jäätiin odottamaan varsinaista käskyä. Se tuli 21. kesäkuuta 1919, kun brittien vartiolaivasto oli lähtenyt harjoituksiin lahden ulkopuolelle. Von Reuter ei tiennyt, että aselepoa oli juuri jatkettu. Upotuskäsky välitettiin lipuin kaikille aluksille.
Derfflinger uppoaa Scapa Flowhun. Valokuva: wikipedia.
Kun saksalaisalukset alkoivat upota, tieto kulki nopeasti briteille. He kiiruhtivat takaisin täyttä höyryä, mutta turhaan. Noin viidessä tunnissa 52 alusta oli uponnut, ja vain osan lopuista britit ehtivät hinata tai ajaa matalikolle. Yleisessä kaaoksessa britit avasivat tulen, ja yhdeksän saksalaista sai surmansa. Heitä pidetään ensimmäisen maailmansodan viimeisinä kuolonuhreina.
Laivoja alettiin nostaa pohjasta jo 1920-luvulla, ja suurin osa saatiin ylös ennen toista maailmansotaa. Pohjaan jäi seitsemän alusta, joista metallia nostettiin vielä pitkään. Alueelle alkoi alkoi tulla harrastajasukeltajia 1970-luvulla, ja hylyt julistettiin suojelukohteiksi 1979. Rod Macdonald tuli paikalle ensimmäisen kerran vuonna 1982. Hän on kirjoittanut Scapa Flow'n sukeltamisesta hienon kirjan, (Dive Scapa Flow 1990, lukuisia täydennettyjä uusintapainoksia), josta yllä kerrotut tiedotkin ovat pääosin peräisin. Lisää tietoa aiheesta löytyy myös wikipediasta.
Hylyt ovat minusta tavattoman kiehtovia. Kävin jo lähes parikymmentä vuotta sitten hylkysukelluskurssin uskomattomalla Zenobialla Kyproksella, joten oli selvää, että Orkneylla pitää päästä kurkistamaan saksalaisen laivaston hylkyjä. Edellisistä sukelluksista oli kuitenkin yli kymmenen vuotta, joten menin ensin Kraken Divingin kuivapukukurssille tottuakseni sekä paikallisiin olosuhteisiin että sukeltamiseen ylipäätään.
Kurssi järjestettiin Churchill Barriersilla. Ne ovat toisen maailmansodan aikana rakennettuja pengerteitä, jotka sulkevat Scapa Flow'n itäisiä salmia. Niiden lähellä lepää useita salmien tukkimiseksi upotettuja aluksia, muun muassa Reginald. Alun epävarmuuden jälkeen nosteenhallinta alkoi sujua kolmanteen sukellukseen mennessä ihan hyvin. Reginald on helppo hylky. Se makaa vain neljän–viiden metrin syvyydessä aivan pengertien vieressä, osittain pinnan yläpuolella. Sen sisällä on hauska läpi sukellettava osuus, jossa on pari aukkoa hylyn sisään ja useita ikkuna-aukkoja ulos. Reginaldin lisäksi suojaisassa lahdessa oli muutakin nähtävää: kaloja, isoja meduusoita, suuria taskurapuja ja pohjaan piiloutunut kampelakin.
Kurssin viimeisellä sukelluksella, kun pakolliset harjoitukset oli hoidettu alta pois, pääsin kokeilemaan myös uutta Ikeliten koteloa. Nikonosta en vielä ottanut tällä kertaa mukaan, mutta sen vuoro tulee myöhemmin, kun Nikon Z5:n käyttö ja videokuvaus veden alla alkavat sujua. Seuraavaksi suuntana ovat sitten varsinaiset saksalaisen laivaston hylyt.