Matka Orkneylle 2/2
Lautalla Newcastleen ja läpi Skotlannin
Löysimme Newcastlen lautan vaivatta ja iltapäivällä irtauduimme Euroopan mantereesta ja suuntasimme kohti Britanniaa. Lautta oli pienempi kuin siljat ja viikkarit, mutta söpö ja ravintolakin oikein kohtuullinen. Newcastleen saapuessa piti opetella vasemmalla puolella ajaminen. Antti ei ollut koskaan ajellut vasemmalla, joten annoin ystävällisesti hänen hoitaa sen heti alkuun jotta jännitys kaikkoaisi :) Alun pienen stressin jälkeen homma alkoi sujua ihan hyvin. Ainoa stressi oli ehkä liikenneympyröissä, joissa vasemmalle kääntyminen tuntuu alkuun todella väärältä. Mutta kaikkeen tottuu. Lopulta se henkilö, joka meinasi ajaa jotakuta kylkeen olin minä itse, eli ilmeisesti pieni lisätreeni oli tarpeen täälläkin.
Suuntasimme aika rivakasti Pitlochryyn, jonka liepeillä yövyimme hauskassa majatalossa aivan joen rannassa. Joessa oli majatalon kohdalla koski ja koskella käynnissä junioreiden koskenlaskun EM-kisat. Seurailimme niitä samalla kun söimme hyvän aterian ravintolassa, ja jälkiruoan kanssa kurkistelimme ikkunasta auringonpimennystä, joka vähemmän yllättäen peittyi kyllä pääosin pilvien taakse. Täytyy kyllä sanoa että matkan ensimmäinen toffee pudding oli herkullinen elämys ja jäi mieleen.
Pitlochrysta jatkoimme kohden pohjoista ja pysähdyimme Dunrobin Castlella. Linna on yksi Skotlannin hienoimmista, ja sen puutarha oli aivan upea. Seurasimme siellä haukkametsästysnäytöstä, jossa haukkakouluttaja kertoili hommastaan. Sitten kiersimme linnan komeat huoneet. Puutarhan kujilla käyskennellessä saattoi aivan tuntea olevansa skotlantilainen lady. Linnassa oli asuttu 30-luvulle saakka, ja oli mielenkiintoista ajatella, miten maailma oli muuttunut tyystin sen pitkän historian aikana.
Orkney
Orkneyn virallinen lippu, suunnitellut Duncan Tullock, 2007.
Orkneyn pääsaarelle, eli Mainlandille saavuttiin iltasella. Lyhyt lauttamatka Hamnavoella kesti vain puolisentoista tuntia, ja saimme kollegaltani Antonialta perheineen ihanan vastaanoton: he heiluttivat meille Orkneyn lippuja laiturilta, kun lautta lipui Stromnessin vieritse kohti satamaa. Orkneyn lippu on muuten muodoltaan skandinaavinen ristilippu, väreinä punainen, keltainen ja sininen. Nykyinen lippu on aika uusi, se valittiin kilpailuehdotuksista vuonna 2007. Sitä ennen käytössä oli St Magnuksen risti, joka tuli käyttöön vuonna 1995 mutta jota ei koskaan virallistettu.
Sateenkaari Stromnessin yllä saapumisemme iltana. Pidimme sitä hyvänä enteenä alkavalle vuodelle.
Orkneylla on mielenkiintoinen historia – mikäli puhutaan ihan vaikka tästä vähän uudemmastakin historiasta eikä pelkästään paikan syvästä ajasta ja kaukaisesta menneisyydestä. Vuoteen 1468 Orkney- ja Shetlandsaaret kuuluivat Kalmarin unioniin, eli oltiin kaikki samaa kuningaskuntaa yhdessä Tanskan, Norjan, Ruotsi-Suomen, Islannin, osan Grönlannista ja Färsaarten kanssa, mutta homma meni puihin kun Skotlannin kuningas Jaakko III kihlautui Norjan (ja Tanskan) prinsessan kanssa. Prinsessan isä, kuningas Kristian I oli rahapulassa, ja myötäjäisten sijaan antoi ensin Orkneyn ja myöhemmin myös Shetlannin niiden pantiksi. Myötäjäisiin ei kuitenkaan myöhemminkään ollut rahaa ja niinpä saaret siirtyivät Skotlannille. Kalliihko naimakauppa, voisi näin jälkiviisaasti sanoa.
Stromnessissa asetuimme Brownin hostelliin, jossa asuimme lopulta lähes kaksi viikkoa ennen kuin päästiin muuttamaan vuokrataloomme. Tanskaan saakka itse asiassa jännitimme, pääsemmekö muuttamaan yhtään minnekään, sillä meillä ei ollut edelleenkään tiedossa mitään majapaikkaa. Kaikki hakemukseni Orkney Housing Associationille oli hylätty eikä yksityiseltäkään vuokrapuolelta ollut löytynyt asuntoa. Tässäkin saimme onneksi ihanaa apua, ja lopulta vuokrasopimuksen tavattoman viehättävän kirjailijapariskunnan kanssa, joka asuu pääosan vuodesta Edinburghissa.
Oltiin ajettu päiväkausia, ylitetty rajoja, merikin kolmesti ja koko Skotlanti etelästä pohjoiseen. Ja sitten yhtäkkiä oltiinkin perillä. Ensivaikutelma Stromnessista oli rauhallinen, idyllinen ja ihmisen kokoinen. Sellainen kaupunki, joita näkee televisiosarjoissa, jotka käsittelevät pikkukaupungin elämää ja kotoisia intriigejä. Tai kenties brittiläisissä poliisisarjoissa. Meri oli aivan lähellä ja tuuli puhalteli pääkatua pitkin tuoden mukanaan kalan ja levän hajua. Kulmakauppa (samalla posti), rautakauppa, apteekki, kahvila, lankapuoti, kirjakauppa, taidegalleria ja pari turisti- ja secondhand -kauppaa olivat kaikki lähekkäin ja vierekkäin, kivenheiton päässä kirjastosta, museosta ja lääkäristä.